Itkuja on itketty. Ahdistus muuttui masennukseksi. Sairaslomalla oltu pariin otteeseen.
Kukaan lapsettomuudesta kärsivä ei pääse helpolla. Ne tunteet on jotain niin suurta, eikä niitä voi kukaan vähätellä. Vaikka raskautuisi jo ensimmäisistä hoidoista ja tarina päättyisi onnellisesti, niin silti lapsettomuus on yhä osa elämää.
Läheisten ja tuttavien raskauksista on vaikea iloita. Varsinkin jos ne ovat vahinkoja... Tämän oman taipaleen aikana on tuntunut siltä että esimerkiksi koulukaverit niin alakoulusta kuin ammattikorkeastakin sikiävät kukin vuorollaan, koko ajan on joku raskaana! Joskus ne ilmoitukset tuntuvat murskaavilta, vaikka eihän se minulta ole pois jos joku saa lapsia. Mutta sitä vain ajautuu siihen katkeruuteen. Yksi sisaruksistani saa talvella kolmannen lapsensa. Olin toki iloinen kun hän asiasta ilmoitti, mutta sillä hetkellä oli todella vaikeaa iloita. Saa nähdä, kuinka vaikeaa on joskus mennä heille kylään ihmettelemään kasvavaa vatsaa ja pian pientä vastasyntynyttä. Aina ennemmin olen ollut innoissani sisarusten lapsista, mutta olen melko varma että tämän lapsen kohdalla käyttäydyn eri tavalla, ja se tuskin jää perheeltäni huomaamatta. Vaikka haluaisin olla samanlainen täti kuin muillekin. Tämä skenaario siis siinä tapauksessa, jos meillä ei olla onnistuttu hoidoissa vielä silloin. Aikaa tosin ei ole kuin pari kierrosta...
 |
| Photo credit: Foter.com |
Suru on päivittäin läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti